Uutisia pääomasijoitustoimialalta

1.9.2017 9.00

eQ Varainhoito perusti ensimmäisen jälkimarkkinarahastonsa

eQ Varainhoito on sijoittanut pitkään ja menestyksekkäästi Euroopan pääomasijoitusmarkkinoille ja ollut aktiivinen toimija myös jälkimarkkinoilla. Toukokuussa 2017 eQ perusti ensimmäisen jälkimarkkinarahastonsa, jonka salkkuun on ostettu yhdessä portfoliotransaktiossa 17 pääomarahastoa. eQ PE SF Ky -rahaston pääoma on 137,5 miljoonaa euroa ja sijoittajina on eQ PE VIII North -rahaston ja eQ:n private equity -mandaattiasiakkaiden lisäksi isoja kotimaisia instituutioita, ml. Valtion Eläkerahasto (VER).

Ostettu salkku sisältää 17 kokonaan sijoitettua, länsieurooppalaista rahastoa ja eQ on entuudestaan sijoittajana kuudessa niistä. Ostetuissa rahastoissa on yhteensä yli 100 portfolioyhtiötä. Yhtiöihin on sijoitettu vuosina 2006-2014, joten arvonluonti on pitkällä ja monessa rahastossa on käynnissä vahva irtaantumisvaihe. Kaupan ensimmäinen vaihe toteutettiin heinäkuun alussa, jolloin salkkuun siirtyi 10 rahastoa ja loput rahastot siirrettiin elokuun viimeinen päivä.

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, kommentoi:

”eQ on viimeisen viiden vuoden aikana toteuttanut yli kymmenen jälkimarkkinatransaktiota sekä omiin rahastoihin että asiakkaiden mandaatteihin. Nyt tehty, tähän asti suurin portfoliotransaktio sisältää monta meille hyvin tuttua rahastoa, mikä oli selvä kilpailuetu suhteessa muihin tarjoajiin. Tiimimme teki salkusta erittäin perusteellisen, yhtiökohtaisen analyysin irtautumistavoitteineen.

Tarvittava pääoma saatiin kerättyä erittäin nopeassa aikataulussa samalla, kun neuvottelimme kaupasta myyjän kanssa. Meitä ja sijoittajia kiinnosti erityisesti yhtiöiden maltillinen arvostus ja velkataso sekä salkun kypsyys, joka mahdollistaa pääoman nopean sitoutumisen ja lyhyen takaisinmaksuajan.”

Maarit Säynevirta, sijoitusjohtaja, Valtion eläkerahasto, kommentoi:

”eQ:n kanssa toteutettu jälkimarkkinatransaktio on Valtion eläkerahastolle erinomainen mahdollisuus saada pääomaa sitoutumaan nopeasti private equityyn.”

eQ:n pääomarahastoissa on yli 150 sijoittajaa ja Private Equity -varainhoidon hallinnoitavat varat olivat kesäkuun lopussa viisi miljardia euroa. eQ perustaa vuorovuosin Eurooppa- ja USA -rahastoja. Vuonna 2017 perustettiin myös ensimmäinen Private Credit -rahasto. Vuoden 2018 alussa käynnistyy seuraavan, Pohjois-Eurooppaan sijoittavan eQ PE X -pääomarahaston varainkeruu.

Helsinki 1.9.2017

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy

+358 (9) 6817 8736, staffan.jafs@eQ.fi

eQ-konserni on kotimainen varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita (ml. pääomarahastot ja kiinteistövarainhoito) sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 9,6 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.

Lisätietoa konsernista saa sivuilta www.eQ.fi.


Palaa otsikoihin